1.5.2023

Riku Riippa on taidehistorioitsijan ihannetaiteilija. Hänen tuotannossaan on paljon viitteitä eri historiallisiin aikakausiin ja tyyleihin, ettei voi olla tuntematta oivaltamisen riemua, kun jälleen kerran löytyy jokin yhtymäkohta olemassa olevaan ilmiöön. Hänen taiteensa tuntuu kannattelevan harteillaan olennaisia osia länsimaisen kulttuurin humanistisesta perinnöstä kivikauden hedelmällisyyshahmoista modernismin kokeiluihin. Mutta mikä parasta, kaikkien aikakerrostumien takaa paljastuu ihan omanlaisensa taiteilija, Riku Riippa, jolla on näkemyksensä ja tapansa kertoa kuvanveistosta, elämästä ja ihmisenä olemisesta.

Kälviäläinen Riku Riippa syntyi 1974 Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla taiteilijaperheeseen. Hän opiskeli maalausta 1990-luvulla Pohjoismaisessa taidekoulussa kotikaupungissaan. Vuonna 1998 hän pääsi Kuvataideakatemiaan, jossa hän kokeilumielessä kirjoittautui kuvaveistolinjalle, ja jäi sille tielle valmistuakseen vuonna 2003. Opettajista puhuttaessa Riippa mainitsee kaksi nimeä: kuvanveiston professori Radoslaw Grytan, jolta hän oppi alan moninaiset tekniikat ja ilmaisumuodot, ja Kain Tapperin, jolta hän omaksui oman näkemyksen merkityksen, rohkeuden ajatella itsenäisesti sekä puuveistokset.

Ei oppi ojaan kaada, Riku Riippa on kuvanveistäjä kiireestä kantapäähän. Teknisesti monipuolinen taiteilija työstää niin savea ja puuta kuin kipsiä ja pronssia. Puheessaan hän korostaa tekemisen ja teoksen syntyprosessin merkitystä. Savi on kuvanveiston alkukantainen perusta, jossa käsien ja materiaalin välissä ei ole mitään ylimääräistä. Kädet ovat taiteilijan työkalut. Teos muovautuu ikään kuin orgaanisesti materiastaan käsien ohjauksessa. Riippa työskentelee hitaasti kiirehtimättä. Ehkä siksi hänen valmiit teoksensa tuntuvat niin meditatiivisilta. Hän käsittelee puuta hartaudella poistamalla vain pieniä paloja ja lastuja kerrallaan. Pinta työstetään ajan kanssa hienovaraisesti varioiden rouheasti karhentamalla tai tasaiseksi hiomalla. Ylinnä oleva tekstuuri rinnastuu maalauksen rikkaisiin siveltimenvetoihin. Taiteilijan päässä voi olla kuva valmiista teoksesta, mutta itse työprosessi voi johtaa tekijälle uuteen ja yllättävään lopputulokseen. Sattumallakin on siis oma merkityksensä ja viehätyksensä, niin taiteilijalle kuin katsojallekin.

Riku Riipan taide on täynnä taidehistoriaa. Mieleen tulee etruskien kuvaveisto, ja arkaainen, ankaran pelkistetty taide, jota korostaa voimakas frontaalisuus ja symmetria. Mutta myös klassismi nostaa päätään jäsenensä menettäneiden torsojen muodossa tai muistumina antiikin Rooman muotokuvista, miksei myös kaikuina egyptiläisestä taiteesta. Muotokuvagenreen liittyy keskeisesti rintakuvaformaatti, joka on yleinen Riipan taiteessa. Viitteitä kotimaiseen puuveistostraditioon, ja erityisesti Riipan kotikonnuilla Pohjanmaalla yleiseen vaivaisukkoperinteeseen, löytyy taas eräästä puuveistoksesta. Yhtäläisyyksien listaa voisi jatkaa kuinka pitkälle tahansa.

Menneen ajan vaikutteiden pohtimisen sijaan on hyvä miettiä Riku Riipan taiteen kuvauksen kohdetta. Ihminen, joka on kaiken alkupiste ja mitta. Ihmishahmo on ehtymätön lähde, sen olemus, liikkeet, asennot ja eleet, ja niiden variaatiot. Eikä mikään ihme: yksi Riipan suurimmista oppi-isistä on sveitsiläinen kuvanveistäjä ja taidemaalari Alberto Giacometti, joka löydettyään lopullisen ilmaisunsa, kuvasi väsymättä yhtä ja ainoaa, venytettyä ihmishahmoa. Silti lopputulos oli aina nyansoitu ja ainutkertainen. Henkevä. 

Sama ilmiö kertautuu myös Riipan taiteessa, vaikka hänen ihmishamoissaan on muotonsa puolesta Giacomettia huomattavasti runsaammin vaihteluita. Pelkistämällä ja yksinkertaistamalla Riippa pyrkii lähestymään ihmisen olemusta ja ehkä myös hänen sieluaan. Hänen tapansa esittää asioita liittyy olennaisesti muotokuviin, mutta hänen hahmonsa ovat tuntemattomia, usein myös miltei kasvottomia. On kuin katsoisi arkeologisesta kaivauksesta löydettyjä, tuhansia vuosia kuolleina olleiden tuntemattomien ihmisten patsaita. Ja kysymme uteliaina, että keitä olivat nämä muotokuvien takana olevat ihmiset. 

Riipan hahmot leijuvat yleisen ja anonyymin ihmiskuvauksen ja yksityisen tunnistettavan muotokuvan välissä. Ne paljastavat, mutta myös peittävät, herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia. Niissä on samalaista runollisuutta ja arvoituksellisuutta kuin hänen toisen suosikkinsa, italialaisen 1800-luvun lopulla toimineen varhaismodernin kuvanveistäjän Medardo Rosson herkässä taiteessa. Usein hänen ihmisensä tuntuvat olevan käpertyneitä itseensä. Heillä ei ole kiire mihinkään, ovat ikään kuin ajattomia. Ja se mielikuva, jonka Riku Riipan taide synnyttää, on että se on ajatonta. Hänen tuotantonsa tuntuu olevan kaikkien trendien ja nykymuodin ulottumattomissa. Se on kiinni ajassa, ja tuo tässä ja nyt jonkin olennaisen lisän, mutta ei ole tähän hetkeen sidottu. Yleensä se on hyvän taiteen merkki. 

Riku Riipan näyttely Söderlångvikin museossa on esillä 2.5.–30.9.2023. Näyttely koostuu 15:sta puu-, keramikka-, kipsi- ja pronssiveistoksesta vuosilta 2013–2023.