Valokuvataiteilija Niclas Wariuksen (s. 1972) näyttely Vanitas Chimitoensis on esillä Söderlångvikin Café Vivanissa kesällä 2019. Helsingissä asuvalla ja työskentelevällä Wariuksella on kesäpaikka Kemiönsaarella. Valokuvanäyttelyn symboliset asetelmat ovat jatkoa Niclas Wariuksen Vanitas-aiheisille töille, joita on ollut esillä taiteilijan aikaisemmissa näyttelyissä Suomessa ja Ruotsissa. Maallisen rikkauden katoavaisuudesta kertovat Vanitas-maalaukset olivat suosittuja etenkin 1600-luvun Alankomaissa. Café Vivanin näyttelyssä esillä olevia valokuvia varten Warius tutustui Amos Andersonin henkilöhistoriaan ja kolusi Söderlångvikin kartanon päärakennusta aina kellarista vinttikerroksiin etsien esineistöä asetelmiaan varten.Taiteilijan mielikuvituksen avulla niistä syntyi vangitsevan salamyhkäisiä töitä, joissa loiston ja fasadien sijaan nähdään jotain hieman eriskummallista ja nyrjähtänyttä. Söderlångvikin kartanon peruskorjauksen vuoksi museona toimiva päärakennus on suljettu kesällä 2019, mutta näyttelyn kävijöille avautuu silti Wariuksen kuvien kautta mahdollisuus kurkistaa Andersonin kesäresidenssiin.

Taidenäyttelyn avajaiset Café Vivanissa 09.05.2019 klo.13-15