Saaristoreitti (5,5 h) sisältäen lounaan   

Perjantaisin heinäkuussa: 2.7. / 16.7. / 30.7.  Lähtö Taalintehtaalta klo 09.00, paluu klo 14.30
Lauantaisin heinäkuussa: 10.7 / 24.7. / 7.8   Lähtö Taalintehtaalta klo 10.00, paluu klo 15.30

Saaristoreitti ulottuu pidemmälle Suomen kauniiseen saaristoon aina Gullkronan merialueelle saakka. Matkan varrelle mahtuu muutakin nähtävää mm. venäläisten varuskunta, viikinkiaikainen krouvi ja Jungfrusundilla sijaitseva hiidenkirnu. Lisäksi kuulemme tarinoita venäläisten aikakaudelta, Hamnholmenin historiasta, Sandskärin merkityksestä ja Sandön ilmiöstä. Lounas nautitaan Söderlångvikin kartanon Cafe Söderlångvikissa, jonka jälkeen palataan rauhallisessa tahdissa saaristomaisemia katsellen takaisin lähtösatamaan Taalintehtaalle.

Matkalla mukana oleva paikallinen opas kertoo tarinoita viikinkiajalta nykypäivään sekä suomeksi että ruotsiksi.

m/s Alva lähtee Taalintehtaan satamasta, vierasvenesataman kupeesta matkailuinfo-kioskin vierestä.

Hinta: 65 €/hlö, lapset 3-12 v. puoleen hintaan

HUOM! Risteily toteutuu ainoastaan, mikäli osallistujia on vähintään 10 henkilöä. Risteilyn peruuntumisesta ilmoitetaan osallistujille päivää ennen risteilyä.

Ilmoittautumiset sähköpostitse tai puhelimitse. Mahdolliset peruutukset päivää ennen risteilyä.

Niklas Löfberg
t.044-2573 941
niklas@meriliikenne.fi