Omenanviljely

Söderlångvikin omenatarhoissa on noin 50 000 omenapuuta. Suurin osa omenaviljelyksistä on Tolfsnäsin tilalla Kemiönsaaren pohjoisosassa. Osa puista kasvaa Söderlångvikin kartanon lähimailla, mikä luo omanlaisensa miljöön. Touko-kesäkuun vaihteessa kukinnan aikaan maisema muuttuu satulaaksoksi. Myös syksyllä sadon kypsyessä näky on vaikuttava.

Omenat kerätään käsin. Sadonkorjuu alkaa elokuun puolivälissä ja päättyy lokakuussa. Omenoiden säilytystä varten Tolfsnäsin tilalla on nykyaikaiset vähähappiset varastot, joissa omenat säilyvät seuraavaan kevääseen saakka.

Värinsä tai muotonsa takia myyntikelvottomista hedelmistä valmistetaan omenamehua ja -hilloa.

Omenapuiden pölytyksen varmistamiseksi tilalla on noin 40 mehiläispesää. Hunajaa ja muita tuotteita voi ostaa kartanon ravintolasta ja muutamilta jälleenmyyjiltä.

Söderlångvikin mehiläiset

Söderlångvikissä on tarhattu mehiläisiä yhtä kauan kuin tilalla on viljelty omenoita. Mehiläisillä on suuri vaikutus omenasatoon. Tilan mehiläisten päätehtävänä on omenankukkien pölyttäminen. Joinakin vuosina omenan kukinta-aika on hyvin lyhyt ja pölytyksen onnistuminen on lähestulkoon täysin mehiläisten varassa. Riittävä mehiläismäärä näkyy suurempana omenasatona ja laadukkaampina hedelminä.

Tilan mehiläiset asuvat ns. mehiläispaviljongeissa kahdella omenatarhalla. Mehiläispaviljongit voi nähdä omenatarhan ohi kuljettaessa. Lisäksi puolet pesistä on ns. kevytpesiä, jotka on sijoitettu etäämmäksi omenatarhoista. Kevytpesät siirretään keväällä pölytystä varten omenatarhoille.

Söderlångvikin kartanon mehiläisten tuottamaa hunajaa voi ostaa Ateljé Sami Tallberg × Söderlångvikin boutiquesta ja Amos Andersonin autotallista.